Olet tässä: Etusivu > Hankkeet > Parempi EU
 
 
Seminaarit

Parempi EU - EU-tiedotushanke

 

Miksi vihreästi ajattelevalle ihmiselle on tärkeää tietää, miten päätökset Euroopan Unionissa syntyvät?

Siksi, että Euroopan Unionilla on valta päättää monista keskeisistä asioista, jotka koskevat ilmastonmuutoksen torjuntaa, luonnonsuojelua, ihmisoikeuksia, kuluttajakysymyksiä ja monta muuta jokaista suomalaista ja maapallon asukasta koskettavaa asiaa.

Mitä parempia päätöksiä EU:ssa tehdään, sitä paremmaksi maailma muuttuu.

Parempi EU -projektin taustalla on huoli kansalaisten vähäisestä EU-kiinnostuksesta. EU:n päätökset koetaan usein epäoikeudenmukaisina Suomelle eikä päätöksiin johtaneita syitä ja yhteisiä sopimuksia tunneta. Erityisesti tämä tulee esiin ympäristökysymyksissä.

Suomalaisessa mediassa viesti EU:sta välittyy torjuntataisteluna, jossa Suomi pyrkii pitämään kiinni vanhoista toimintatavoistaan. Kaikkien maiden täytyy kuitenkin osallistua ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöongelmien ratkaisemiseen yhdessä, omalla panoksellaan. EU on monin tavoin pyrkinyt löytämään kaikkia jäsenmaita tyydyttäviä ratkaisuja laajoissa koko Eurooppaa ja maapalloa koskevissa kysymyksissä.

Parempi EU -hankkeen tavoitteena on nostaa keskusteluun EU:n merkittävää roolia poliittisena päätöksentekofoorumina ja edelläkävijänä esimerkiksi kansainvälisessä ympäristönsuojelussa ja ihmisoikeuskysymyksissä.

Parempi EU -hankkeen rungon muodostavat internetsivut www.parempi.eu. Sivuilla kerrotaan tehdyistä konkreettisista päätöksistä, EU:n päätöksenteosta yleensä ja suomalaisten roolista EU-politiikassa. Lisäksi sivuilla julkaistaan ajankohtaisia EU-uutisia. Osana hanketta ViSiO julkaisee myös Vihreä Eurooppa -lehteä kahdesti vuodessa. Hankkeen yhteydessä järjestetään syksyllä 2010 seminaareja ja koulutustilaisuuksia eri puolilla Suomea.

Hanketta tukee ulkoasiainministeriön Eurooppa-tiedotus. Lisätietoja suunnittelijaharjoittelija Taru Anttoselta, taru.anttonen (ät) visili.fi, 09-6129 1223.
Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu