|
Jyväskylässä 20.-21.8.
Kesäinen Jyväskylä täyttyi kulttuurista elokuun kolmantena viikonloppuna, kun kaupungissa järjestettiin kaikille avoin kulttuuritapahtuma Vihreät kulttuuripäivät. Kulttuuripäivien teemoina olivat tänä vuonna arkkitehtuuri ja yhdyskuntasuunnittelu. Ohjelmassa oli muun muassa musiikkia, kuvataidetta, elokuvaa sekä seminaari ekoarkkitehtuurista. Osa kulttuuripäivien ohjelmasta oli yhteistä samanaikaisesti Jyväskylässä järjestettävien Vihreiden kuntapäivien kanssa.
Ohjelma
Perjantai 19.8.
Ennakkoklubi: Matti Johannes Koivu Klo 21-02 Vakiopaine (Kauppakatu 6) Mies ja kitara. Matti Johannes Koivu on julkaissut jo neljä soololevyä, joiden musiikkia on kuvailtu folkahtavaksi, iskelmälliseksi, laulelmalliseksi. Joka tapauksessa kyseessä on yksi viime vuosien merkittävimpiä laulaja/lauluntekijöitä. Vakiopaineessa Koivu esiintyy yksin kitaran kanssa.
Lauantai 20.8.
Ympäristöministeri Ville Niinistö tavattavissa Klo 10-10:45, Kävelykadun Kompassi (Kauppakatu 24)
Kävelykierros Jyväskylän uuteen ja vanhaan arkkitehtuuriin Klo 10, Kesto 1,5h, lähtö Kompassilta. Kävelykierros päättyy kaupunginkirjastolle. Jyväskylä Cycle Chic: pyöräily on tyylikästä! Hold my bicycle while I kiss your girlfriend... Klo 10-13, Kompassi Jyväskylä Cycle Chic -blogin aktiivit kuvaavat tyylikkäitä pyöriä ja pyöräilijöitä kävelykadun Kompassilla. Kuvat laitetaan esille blogiin ja sunnuntaina kaupunginkirjastolle. Tuo oma joposi, maastopyöräsi tai muu menopelisi kuvattavaksi.
Seminaari: Miten vihreitä kyliä ja kaupunkeja rakennetaan? Klo 15-17, Kaupunginkirjaston Minnansali (Vapaudenkatu 39) Seminaarissa pohditaan ekologista ja esteettistä rakentamista ja yhdyskuntasuunnittelua. Seminaari alkaa asiantuntija-alustuksin, joiden jälkeen on ohjattu paneelikeskustelu. Puhumassa arkkitehti ja kuvataiteilija Jan-Erik Andersson, Demos Helsingin tutkija Maria Ritola, Vihreiden varapuheenjohtaja Krista Mikkonen DI ja energia-asiantuntija Samuli Rinne. Seminaarin juontaa jyväskyläläinen kunnallispoliitikko Paloma Hannonen.
Vihreä Valo -taidenäyttelyn avajaiset Klo 18, Galleria Hoppa (Kauppakatu 6) Vihreä valo on Vihreän sivistysliiton tuottama ja kuvataidekriitikko Veikko Halmetojan kuratoima pieni näyttely, joka esittelee kolmen paikallisen taiteilijan teoksia. Näyttelyssä on esillä Aino-Kaarina Pajarin, Tuomas Hallivuon ja Outi Markkasen teoksia.
Iltaklubi: Uusi Fantasia Klo 20-02, Lutakko (Messukatu 3) Liput ovelta 10e / kulttuuripäivien infopisteeltä kaupunginkirjastolta lauantaina klo 10-17 7e. Uusi Fantasia on yksi viime vuosien puhutuimpia bändejä. Bändiltä on ilmestynyt kaksi levyä, Top Ten (2004) ja Heimo (2010). Erityisesti Freemanin kanssa levytetty Liian myöhään on kerännyt radiosoittoa.
Sunnuntai 21.8.
Vihreä Valo - taidenäyttely Klo 12-17 Galleria Hoppa (Kauppakatu 6) Näyttely on avoinna 22.-28.8. klo 11-15.
Jyväskylä Cycle Chic -kuvat esillä kaupunginkirjastolla alk. klo 11
"Supermarkettien kansakunta" -dokumenttielokuva kaupan keskittymisestä Klo 14-15.30 Kaupunginkirjaston Minnansalissa Palménin veljekset pyörittävät pientä ruokakauppaa Vantaalla. Veljesten isä perusti kaupan jo vuonna 1950. 70-luvulla lähiseudulle kohosivat ensimmäiset ostoskeskukset ja 2000-luvulla jättimäiset hypermarketit. Miten veljekset pärjäävät kilpailussa? (kesto 26 min). Elokuvan jälkeen dokumentin ohjaajaa Paula Korva kertoo elokuvan taustoista ja ajatuksistaan kaupan keskittymisen vaikutuksista suomalaisten elämään. Keskustelun vetää Vihreän Sivistysliiton pääsihteeri Ville Ylikahri.
 Katso Kulttuuripäivien juliste.
Lue tiedote 17.6.2011 (pdf).
Lisätiedot:
Taru Anttonen Suunnittelija puh. 044-727 3244 taru.anttonen(at)visili.fi
Tietoja Jyväskylään matkustamisesta ja majoitusvaihtoehdoista löytyy Jyväskylän kaupungin matkailusivuilta: jyvaskylanseutu.fi/matkailu
Edellinen sivu | Sivun alkuun | Tulosta tämä sivu
|