[ Elämän rakennustyömaa luo synergiaa ] [ Perimän muuntelijan vastuu ulottuu kauas ] [ Perimä on yhteistä omaisuutta ] [ Elämän kunnioitus uhattuna ]

Ihmisen kasvinjalostus ei ole vuosisatojen aikana poikennut esimerkiksi närhen "marjanjalostuksesta" sen hyödyntäessä ja lisätessä itseään mielyttävää geeniperimää. Risteytykset ja valinta sekä luontainen mutaatioprosessi ovat ohjanneet elollisen järjestelmän genetiikkaa aina siihen saakka kun teknologisin keinoin on kyetty ylittämään evoluution pelisäännöt. Toki viime vuosikymmeninä on kehitelty muitakin kyseenalaisia kasvinjalostusmenetelmiä mm. säteilytys ja solufuusio.

Moderni geeniteknologia on kuitenkin hylkäämässä jopa biosfäärin lajistollisen geneettisen rakenteen yhdistelemällä lajien ja eliöryhmien perimää yli luonnollisten raja-aitojen. Biosfääriä ei enää nähdäkään lajien rakentamana funktionaalisena, toiminnallisena verkostona, ekosysteemeinä, vaan suurena geenivarantona, josta voidaan sananmukaisesti "uudeksi luoda maa".

Se haaste, jonka geeniteknologia nyt ihmiskunnalle on antanut, pakottaa meidät kaikki pohtimaan elämää perustavasti ja syvällisesti. Optimistisesti ajatellen tämä voi olla geeniteknologian paras anti maailmalle.

Elämän rakennustyömaa luo synergiaa

Yksi lähestymistapa asiaan on ymmärtää elämän kehityskulkua, evoluutiota, vuosimiljoonia kestäneenä rakennustyönä. Elämä, ekosysteemit, biosfääri on prosessi, jossa lajit sopeutuvat toistensa keskuuteen eli kuten Darwinkin totesi, sopeutuneimmista sopeutuneimmat selviävät elämän taistelussa.

Elollinen järjestelmä on täynnänsä esimerkkejä siitä kuinka lajit toimivat funkionaalisissa yhteyksissä toisiin lajeihin. Tämä synergia, loputtoman monitasoiset yhteydet ja yhteistyörakenteet, ovat evoluution tulosta.

Jokaisella lajilla on oma tapansa asettua ympäröivään ekosysteemiin, ekologiset lokerot ovat syntyneet hitaan mutta tavattoman pitkän evoluution luomistyön tuloksena.

Perimän muuntelijan vastuu ulottuu kauas

Kun nähdään tämä pitäisi olla selvää, että perimän nikkarointi muodostaa uhkan tälle kaikelle. Vaikka tutkijat selvittävät jonkun eliön genomin, he eivät silti ymmärrä kuin häviävän pienen osan niistä siteistä ja yhteyksistä, joilla ko. eliö liittyy ympäröivään ekologiaan. Geeniteknologit ovat yhtä kaukana todellisesta perimän tuntemisesta kuin henkilö joka olisi luetteloinut Raamatun sanat mutta ei vielä osaisi tavata yhtäkään lausetta kirjasta. Elollinen järjestelmä on todellinen Kirjojen Kirja, jota on kirjoitettu geenisanoilla koko elämän historian ajan.

Edellisen perusteella pitäisi olla selvää miksi on mielekästä ja voidaan puhua perimän saastuttamisesta. Poiketen esimerkiksi ilman tai vesien saastuttamisesta perimän saastuttaminen on peruuttamaton tapahtuma. Perimä on myös perustaa. Kyse on elämän perusrakenteiden muuntelusta ja saastuttamisesta.

Niinpä geenimuunneltuja organismeja tuottavien tahojen vastuukin ulottuu kauas tulevaisuuteen. Geenimuunnellun aineksen levittäjien vastuulla ovat myös muunnelluista organismeista mutaation kautta kehittyvät johdannaiset ja niiden vaikutukset.

On myös hyvä ymmärtää, etteivät geenit olekaan sellaisia täsmällisiä yhden valkuaisaineen reseptejä, kuten meille on geeniteknikkojen taholta uskoteltu. Julkistettaessa viimeisiä tietoja Human genomi- projektista tämä myönnettiin selväsanaisesti. Geenien toiminta on paljon monimutkaisempaa kuin on kuviteltu. Yksi geeni, vaikkapa maitorauhasen toimintaan vaikuttava geeni lehmän utareessa voi vaikuttaa proteiinisynteesiin myös muualla organismissa. On enemmän kuin todennäköistä, että tulevaisuus tuo tullessaan lisää uusia ja mullistavia löytöjä, jotka kyseenalaistavat sen varmuuden, turvallisuuden ja täsmällisyyden, jolla tekniikkaa on Suomessakin markkinoitu. Tämän hetkisen tutkimuksen, tietämyksen ja testauksen tasolla yhdestäkään geenimuunnellusta organismista tai sen aineenvaihduntatuotteista ei vielä voida taata niiden turvallisuutta luonnon kiertokulussa.

Perimä on yhteistä omaisuutta

Voimme ajatella, että geeniresurssit ovat yhteistä omaisuutta, sukupolvista sukukupolviin jatkunutta elämän viestinkantoa. Tämä viesti, biosfääri, sellaisena kuin se on ollut ennen geeninikkareita, on yhteinen varanto, joka kuuluu kaikille. Voidaan sanoa, että kyse on geneettisestä informaatiojärjestelmästä, joka on ohjelmoinut itseensä tietoa koko elämän historian ajan. Se, että tähän perimään puututaan teknologisin keinoin, on tässä katsannossa yhteisen geneettisen perinnön saastuttamista. Se, että tätä yhteistä varantoa patentoidaan ja tätä kautta yksityistetään, on myös taloudellisen oikeudenmukaisuuden kannalta kestämätön ratkaisu.

Elämän kunnioitus uhattuna

Ihmiskunnan teknologinen kehitys on tuottanut suuria aineellisia hyötyjä, mutta myös suuria ekologisia, sosiaalisia ja henkisiä ongelmia. Kemia ja sen ympärille rakentunut kemianteollisuus, ovat tuottaneet planeetallemme tuhansia erilaisia synteettisiä kemikaaleja, jotka häiritsevät biosfäärin toimintoja. Fysiikka ja sen luomuksina mm. polttomoottorit ja ydinvoimalat ovat myös onnistuneet tuottamaan omat saasteensa raskauttamaan biosfääriä. Geeniteknologia on antanut mahdollisuuden saastuttaa elämän perustavinta perimän tasoa.

Juuri tässä on geeniteknologian perustavin ongelma. Kyse on äärimmäisestä ja vaikeasti ennakoitavasta riskiteknologiasta. Teknologian luonteeseen liittyy niin vakavia riskejä, että Riossa hyväksytty varovaisuusperiaate antaa täyden syyn puuttua meneillään olevaan hallitsemattomaan ja holtittomaan geeniteknologiseen uhkapeliin ihmiskunnan ja biosfäärin tulevaisuudella.

On hyvä ymmärtää se mitä presidentti Tarja Halonen korosti Yliopistolehden haastattelussa tänä talvena. Emme voi antaa kehityksen ajautua tekniikan ja soveltajien ehdoilla. Viime kädessä tekniikat ovat vain välineitä, joiden käyttämisestä tai käyttämättä jättämisestä on päätettävä yhteiskunnallisen arvokeskustelun pohjalta.

Emme voi jättää energian tuotannon kehittämistä ydinvoimainsinööreille, emmekä geenitekniikan soveltamista molekyylibiologeille. Riskit ja hyödyt on punnittava laajan ja monipuolisen keskustelun kautta, ei pelkästään asianosaisten omissa pienissä piireissä. Henkiset arvot tulee myös huomioida pohdittaessa sitä tulevaisuutta, jota geeniteollisuus tutkijoineen meille lupaa ja tarjoaa. Ihmiskunnan henkisen tulevaisuuden kannalta suurin menetys geeniteknologisessa maailmassa ilmeisesti olisi elämän kunnioituksen ja elämän pyhyyden arvojen sekä ihmisyyden kunnioituksen arvojen nihilointi.

Sitä kehitystä, mihin tämän arvojen romahdus johtaisi voimme vain arvailla. Niillä valinnoilla, joita nyt teemme viitoitetaan tie siihen maailmaan, jossa lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat elämään.

Hannu Hyvönen on Kansalaisten Bioturvayhdistyksen puheenjohtaja ja Ekometsätalouden Liiton sihteeri. Hän on tutkinut suomalaista metsätaloutta ja metsäntutkimusta vuodesta 1989 kansalaisaktivistina ja tutkivana journalistina

[etusivu]  [pääkirjoitus]  [artikkelit]  [kirjat]  [yleisönosasto]  [toimitus]  [rekisteröinti]