Ruokaskandaalien ravistellessa Eurooppaa olemme tiedostaneet entistä paremmin, että pelkkä eurooppalaisuus tai edes suomalaisuuskaan ei takaa ruuan turvallisuutta. Bse- tauti on seurausta ihmisen moraalin pettämisestä, luonnoton ruoka eläimille on tehnyt tehtävänsä. Maksamme nyt ikävää laskua siitä, että ravintoa on tuotettu hinnalla millä hyvänsä, ihmisten ja muun luonnon hyvinvoinnin kustannuksella.

On ilmeistä, että tehomaatalous tullut tiensä päähän. Meidän on muutettava määrää suosivan maataloustuotannon painopistettä laatua suosivaksi. Luomutuotanto kestää eettisen tarkastelun, sillä luomutuotanto säästää uusiutumattomia luonnonvaroja ja vähentää maatalouden ympäristöhaittoja. Lisäksi luonnonmukaisessa kotieläintuotannossa eläimiä kohdellaan niiden lajinmukaisia tarpeita kunnioittaen. Näin luomu on hyväksi kuluttajalle itselleen, ympäristölle ja eläimille, (vaikka olen toki kuullut myös kriittisiä kannanottoja). Luomulla on omat ongelmansa, sillä luomutuotanto ei aina ole osoittautunut taloudellisesti yhtä kannattavaksi kuin tavanomainen tuotanto. Vaikka luomutuotantoon siirtyminen on kestävää maataloutta, arvovalinta, jopa elämänkatsomus, on sen oltava tuottajalle myös taloudellisesti perusteltua - onhan kyse maaTALOUDESTA.

Tuotteiden alkuperä kiinnostaa yhä useampaa kansalaista. Yhä useammat kuluttajat, myös sellaiset, jotka eivät ole mitenkään leimallisesti vihreitä tai ekoihmisiä vaativat eettisesti kestävällä tavalla tuotettuja turvallisia tuotteita ja jättävät tehomaatalouden tuotteet kaupan tiskeihin. Tästä on selkeitä merkkejä näkyvissä: ulkomaiset lihat eivät käy enää kaupaksi. Luomumerkki alkaa olla kansalaisille signaali turvallisesta ravinnosta. Luomutuotteiden kriteerit ovat tiukat ja valvonta tarkkaa, esimerkiksi Iso-Britanniassa BSE-tautia ei ole esiintynyt luomulehmien jälkeläisillä.)

Miltei näihin päiviin asti valtion selkeät ohjaavat toimet ovat puuttuneet tai olleet vajavaisia. Olin pettynyt, kun hallitusohjelmaan ei taannoin haluttu kirjata mitään konkreettista luonnonmukaisen maataloustuotannon edistämisestä, esimerkiksi peltopinta-ala tavoitetta. Lisäksi meiltä on puuttunut kansallinen luomustrategia, sitä valmistellaan vasta nyt. Vaikuttaa siltä, että luomutuotanto on tietoisesti jätetty lapsipuolen asemaan. Maa - ja metsätalousministeriö ei ole panostanut luomutuotannon kehittämiseen ja selkeä vastuu tuotannon kehittämisestä on puuttunut. Myöskään tutkimukseen ei ole panostettu riittävästi, vaikka sille olisi pitkään ollut yhteiskunnallinen tilaus. On ilahduttavaa todeta, että ajat ovat muuttumassa: Helsingin yliopisto on juuri käynnistämässä erikoistavaa koulutusta luomuelintarvikeketjuun - siihen asiantuntijoiden mukaan tarvitaan ihan omaa, uudenlaista tiedettä.

Tukipolitiikka on tietenkin hyvä tapa ohjata tuotannon kehitystä, mutta meillä tukipolitiikka on suosinut tavanomaista maataloutta. Luomutuotannon tuet laskivat vuosituhannen vaihteessa, maksusysteemi muuttui eikä tukikäytäntö enää houkuttele viljelijöitä siirtymään luomuun. Tiedämme , että korotettu siirtymävaiheen tuki jäi pois vaikkakin tukea nyt maksetaan tasaisesti viiden vuoden ajan. Tällä hetkellä pienillä yksiköillä, perheviljelmillä, ei juurikaan ole elinmahdollisuuksia. Kansainvälisessä vertailussa Suomi tipahti luomutuen peränpitäjäksi 1990- luvun lopussa, kun taas esimerkiksi Ruotsi tukee voimakkaasti luomun lisäksi myös puutarhatuotteita ja kotieläintenhoitoa. Niin ikään Saksassa ollaan kääntämässä pian kurssia kohti luomutuotannon lisäämistä.

Viljelijöiden edustaja MTK ei ole riittävästi tukenut luomuviljelijöitä, jotka kuitenkin kuuluvat MTK:n jäsenkuntaan. MTK ei tietääkseni ole aiemmin asettanut selkeitä luomutuotannon hehtaaritavoitteita. Luomun jatkojalostuksen suhteen ja markkinoinnin edistämisessä MTK:lla olisi paljon annettavaa. Ongelmahan on, että kysyntää olisi, mutta tarjonta puuttuu. Luomutuotteiden hankala saatavuus on ollut kuluttajalle suuri ongelma. Toistaiseksi pienet tilat joutuvat myymään ensin tuotteitaan tukkuihin tai suoramyyntinä omatoimisille ja aktiivisille kuluttajille. Jatkojalostus on keskittynyt toistaiseksi tavanomaisten maataloustuotteiden jalostamiseen eikä suuria yrityksiä ole saatu houkutelluksi luomutuotteiden jalostamiseen. Lajivalikoima kaipaa nopeasti laajentamista ja monipuolisia luomutuotteita pitää saada kauppoihin ja kuluttajien ruokapöytään. Ainoastaan luomuviljaa riittää vientiin asti, hedelmistä ja vihanneksista on puutetta ja eläintuotteet ovat suurin tuoteongelma: luomutiloja on yli viisi tuhatta (5225), joista noin puolella ( 45 %) löytyy eläimiä , kuitenkin vain 400 tilalla eläimet ovat luomutuotannossa.

Turhaa painolastia on lisännyt myös median negatiivinen suhtautuminen luomuun. Usein viestinnän läpi kajastelee asenne, että luomu on hörhöttelyä, viherpiiperrystä tai jopa humpuukia. Joulukuinen uutisointi luomutuotteiden ympäristövaikutuksista tehdystä tutkimuksesta on hyvä esimerkki siitä, kuinka media voi mitätöidä luomutuotteiden ekologisuuden ja luoda täysin päinvastaista mielikuvaa kuluttajissa. Tällöin tutkimus uutisoitiin tyyliin "luomuruisleivän tuottaminen aiheuttaa keskimäärin enemmän ympäristökuormitusta kuin tavallisen ruisleivän". Mainitsematta uutisessa jäi, että hehtaarisato jää luomussa pienemmäksi ja yhden luomuruisleivän tuottamiseen tarvitaan enemmän peltopinta-alaa. Peltopinta-alaa kohden luomuviljelyn ympäristökuormitus jää tutkimusten mukaan tavanomaista viljelyä pienemmäksi. Jostain syystä vain luomulle negatiivinen tieto on läpäissyt tiedotusvälineet. Samassa tutkimuksessa kuitenkin esimerkiksi luomumaidontuotanto päihitti ympäristöystävällisyydessä tavanomaisen. Mielestäni kuluttajien oikeus on saada objektiivista tietoa väritetyn informaation sijaan.

Mitä pitäisi tehdä?

Toistaiseksi on vain puhuttu mutta tekoja on ollut vähän. Nyt näyttää onneksi siltä, että kurssi on muuttumassa luomutuotannon suuntaan. Myös ministeri Hemilä on äskettäin lausunut, että Suomella on mahdollisuuksia tavoitella luomutuotannon osuudeksi kymmentä prosenttia vuoteen 2006 mennessä ja viidennestä vuoteen 2010 mennessä. Pidän tätä melko kattavana lupauksena ja jännityksellä odotan, mitä konkreettisia toimia tämän tavoitteen saavuttamiseksi ehdotetaan. Ehkä kuitenkin skeptisenä totean, että hoputtamista ja perään katsomista tämä vaatii.. Minun tavoitteeeni olisi se, että ainakin neljännes maataloudesta olisi luomulla vuoteen 2010 mennessä, mieluummin kolmannes.

Ensin tietenkin luomutuotannon edellytykset on saatava kuntoon Pienilläkin tiloilla voisi elää, jos tehotuotantoon kannustava politiikka muuttuisi. Luomuporkkanaksi tarvitaan selkeä taloudellinen houkutus: luomutuotannon on oltava vähintään yhtä kannattavaa kuin tavanomainen tuotanto. Tämä vaatii myös valtion taloudellista panostusta tukipolitiikan avulla, koulutusta ja tutkimusta unohtamatta. Vihreät ovat valmiita käyttämään verovaroja luomutuotannon tukemiseen.

Kansallisessa luomustrategiassa on määriteltävä selkeästi tavoitteet luomutuotannon lisäyksestä sekä keinot, joilla nämä tavoitteet voidaan saavuttaa. Pidän tärkeänä, että luomukotieläintuotantoa ja sen edellytyksiä tuetaan nykyistä voimakkaammin. Luomulihantuotanto kamppailee juuri nyt vaikeiden kannattavuusongelmien kanssa: uusien säädösten myötä luomulihasta saatava hinta ei tällä hetkellä kannusta tuottajaa .

Valtion ohjauksen tehostamiseksi on tarpeen kehitellä myös uusia malleja. Olisiko Suomessakin järkevää tehdä Saksan mallin mukaisesti ja erottaa elintarviketuotanto omaksi sektorikseen? Tämä voisi tarkoitta esimerkiksi sitä, että seuraavaa hallitusta muodostettaessa perustettaisiin elintarvikeministeriö, jonka vastuualueelle kuuluisi laajasti elintarvikkeiden tuotanto ja valvonta. Mikäli tämä uudistus nähdään tarpeelliseksi, korostan, että asian valmistelu on syytä aloittaa ajoissa ja tehdä se huolellisesti.

Kun uusia säädöksiä laaditaan, on laajasti tutkittava niiden mahdollinen vaikutus luomutuotannolle ja sen harjoittamiselle. Viime joulukuussa voimaan tullut nitraattidirektiiviasetus ei ottanut luomutuotannon erikoisvaatimuksia huomioon määritellessään lannan patterointiin käytettävästä materiaalista. Tämän puutteen myös ympäristöministeri tunnusti, vaikka vika ei toki pelkästään ollut Suomen päässä: EU:n tasolla valmistelu oli puutteellista ja luomun erityispiirteet jäivät huomioimatta. Ikävää kuitenkin on, että nyt voimaan tullut säädös vaikeuttaa Suomessa useiden luomuviljelijöiden tilannetta.

Luomutuotteiden hintatasoa on saatava jatkossa nykyistä alemmas jalostus - ja jakeluketjua kehittämällä. Luomutuotteet eivät saa olla vain eliitin ulottuvilla, ne on saatava koko kansan käsiin. Kun tuotteita saadaan lisää ja jatkojalostus kuntoon sekä markkinointi pelaamaan, kysyntä ja kulutus on taattu. Samalla hinnat laskevat.

MTK:lla ja sen tukijalla Keskustapuolueella on merkittävä rooli luomutuotannon kehittämisessä. Toistaiseksi MTK:n ja keskustan vaateet ovat painottuneet tavanomaiseen viljelyyn. Toivoisinkin, että MTK nykyistä voimakkaammin panostaisi luomutuotannon edistämiseen, myös henkilötasolla omassa organisaatiossaan. Olisi tärkeää, että luomutuotannosta vastaisivat sellaiset henkilöt, joilla olisi aito kiinnostus, jopa kutsumus luomutuotannon kehittämiseen. Tämä olisi myös MTK:n jäsenten etu, sillä luomutuotannon kehittäminen ja menestyminen ei pitäisi olla keneltäkään muulta viljelijältä pois, pikemminkin päinvastoin.

MTK:n kannattaisi hyödyntää tarjolla olevat luomumarkkinat ja edistää luomutuotteiden pääsyä ensin kotimaahan ja sitten vientiin Euroopan kasvaville markkinoille. Suomalaisten suurten teurastamojen ja jalostajien kapasiteetti riittäisi tuottamaan Euroopan markkinoille sopivia luomutuotejalosteita, jos yritykset taustajoukkoineen panostaisivat tähän kehitykseen. Voisiko myös ajatella, että jatkojalostusta varten kehitettäisiin erityisesti keskisuuria yrityksiä, jotka selkeästi toimisivat maaseudulla, lähellä tuotantopaikkaa? Lisäksi tulisi miettiä, kuinka voitaisiin kompensoida esimerkiksi keräilykustannusten aiheuttamat paineet luomutuotteiden hintoihin. Osa esimerkiksi luomumaidon korkeasta hintatasosta johtuu siitä, että maito joudutaan keräilemään hajallaan olevilta tiloilta. Kuluttaja pitää luomumaitoa kalliina, mutta tuottaja ei hyödy korkeasta hinnasta mitään, vaan markat kilisevät väliportaisiin.

Paikallista ruoantuotantoa on tietenkin järkevää suosia: on älytöntä rahdata ruokaa useita satoja kilometrejä kun sen voisi hankkia lähes naapurista. Juuri ilmestynyt lähiruokaraportti antaa paikallisen ruoantuotannon kehittämiselle hyviä eväitä. Valistuneissa kunnissa lähiruoan arvo on jo huomattu ( esimerkiksi Kauhajoella). Pääkaupunkiseudulla tervettä talonpoikaisjärkeä edustaa esimerkiksi Espoo, jossa kaavaillaan luomuruokakokeilua päiväkodeissa ja kouluissa. Näissäkin kampanjoissa MTK asiantuntijana ja tuottajien edustajana toisi mainion lisän!

Kilpailulainsäändännön koukeroihin on tulossa lähiruoan suosimista helpottava määräys. Euroopan unioniosssa on valmisteilla direktiivi, joka nostaa julkisten hankintojen yhdeksi kriteeriksi tuotteiden ympäristöystävällisyyden. Samalla kun asettaisimme oman kunnan tai seutukunnan tuotteet- ja mieluusti vielä luomutuotteet -etusijalle kunnan hankinnoissa, edistäisimme myös alueen elinkeinoelämää ja työllisyyttä. Lähiruokaidean käyttöönotto tukisi nimenomaan pientilojen elinvoimaisuutta ja hyöty kiertyisi siten myös suomalaisen maaseudun hyväksi. Siksi haastankin Suomen kunnat ja alueelliset seutukunnat pohtimaan omaa elinkeinorakennettaan sekä kunnallispoliittisten julkisten hankintojen päätösperusteita: kuinka voidaan vaikuttaa siihen, että omalta alueelta ostetaan mahdollisimman suuri osa julkisten laitosten tarvitsemista elintarvikkeista . Lisäksi hiukan romanttisena ideana kylien elinvoimaisuuden näkövinkkelistä voisi olla kokeilemisen arvoista, jos koko kylä päättäisi siirtyä luomuun Viljelijöiden voimavaroja säästyisi, kun kylän tuotanto saataisiin monipuoliseksi ja jakelu tehostuisi. Näillä periaatteilla toimii jo esimerkiksi sadan lehmän luomunavetta Muumaa Etelä-Savossa. Alueellinen organisoituminen on tärkeää ja viime vuosina onkin perustettu erilaisia maakunnallisia markkinointiyhtiöitä, joiden tavoitteena on nykyistä tehokkaampi luomutuotejakelu.

Eu:n roolia maatalouspolitiikan ohjaajana ei tule myöskään vähätellä. Unionin tähänastinen maatalouspolitiikka joutuu muuttamaan kurssia ja uskon, että Eu:ssa ravinnon laadun ja turvallisuuden takaaminen nousee kiistattomalle ykkössijalle.

Olemme tilanteessa, jossa suomalaisen laatumaatalouden kehittäminen ja turvaaminen on yhteinen kansallinen intressi. Olen tietenkin puhunut tässä luomutuotannon puolesta, sillä eettisesti ja ekologisesti luomutuotanto täyttää laatumaataloudelle asettamani vaatimukset. Se on enemmän kuin elintarvikkeiden laatua, se on viisauden harjoittamista. Luomutuotantoon kuuluu luonnon kunnioitus ja ihminen on asettunut siinä omalle paikalleen: ei herraksi vaan rinnalle. Niinpä luomutuotantoon panostaminen kansallisella tasolla viestisi myös oman kansakuntamme sivistyksen asteesta ja kestävän kehityksen tavoittelusta - tätä imagoa Suomen kannattaisi tavoitella, vaikkapa koko maa luomulle, mikäs sen parempi!

Kirjoittaja Merikukka Forsius on vihreiden kansanedustaja ja luomuviljelijä. Kirjoitus perustuu Forsiuksen puheeseen Vihreän liiton valtuuskunnan seminaarissa Turussa 10.2. 2001

[etusivu]  [pääkirjoitus]  [artikkelit]  [kirjat]  [yleisönosasto]  [toimitus]  [rekisteröinti]