1. Demokraattinen ja toimintakykyinen Euroopan unioni

Yksittäiset Euroopan valtiot eivät pysty enää toteuttamaan uudistuksia pitkälle integroituneilla EU:n sisämarkkinoilla. Nykyisessä muodossaan valtioliittona EU ei kuitenkaan voi päättää perustavanlaatuisista muutoksista ja toteuttaa niitä, esimerkiksi ympäristöveroa, koska ministerineuvostolla, EU:n varsinaisella lainsäädäntöelimellä, ei ole demokraattisia valtuuksia enemmistöpäätösten tekemiseen. Ministerineuvostojen istuntojen julkisuus, Euroopan parlamentin valitsema EU-komissio ja keskustelut jokaisesta EU-laista kansallisissa parlamenteissa ulkomaisten puhujien läsnäollessa voisivat olla keinoja, joiden myötä eurooppalainen demokratia heräisi henkiin ja mahdollistaisi poliittiset uudistusliitot yli rajojen.

2. Kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen ja eurooppalaistaminen

Mitä enemmän kasvava aineellinen eriarvoisuus uhkaa yhteiskuntien koossapysymistä, sitä tärkeämpää on, että kansalaiset puolustavat itse demokraattisia perusoikeuksiaan ja vahvistavat yhteiskunnallista solidaarisuutta. Naapurustossa ja työpaikalla, lastenhoitojärjestelyissä, ympäristöjärjestöissä ja siirtolaisten integroitumisessa – kaikkialla on mahdollisuuksia vastustaa taloudellisesti heikommassa asemassa olevien syrjäytymistä ja löytää vaihtoehtoja markkinaradikalismille ja sosiaalisektorin purkamiselle. Yhteistyö ja verkottuminen yli valtiollisten rajojen voisi antaa miljoonien ihmisten osallistumiselle iskuvoimaa. Jokaisella on oikeus vaikuttaa tulevaisuuden muotoutumiseen, Brysselissäkin. On hyvä ajatella globaalisti ja toimia paikallisesti, mutta parempi on toimia yhdessä yli rajojen.

3. Euroopan valuuttaunioni

Suuruus on tärkein tekijä globalisoituneessa taloudessa. Yhteinen euro poistaisi Euroopan rahajärjestelmän pirstoutuneisuuden ja asettaisi rahamarkkinoiden ja Euroopan valtioiden väliset voimasuhteet oikeaan järjestykseen. Yhteinen valuutta mahdollistaisi vaihtokurssien vakauttamisen ja sen myötä eurooppalaisten tuotteiden rahallinen arvo Aasian ja Amerikan markkinoilla voitaisiin neuvotella kauppakumppanien kanssa, ilman että siihen vaikuttaisi USA:n keskuspankin ja Lontoon, New Yorkin ja Singaporen valuuttakauppiaiden mielivalta. Jos eurosta tulisi johtava valuutta, EU saisi riittävästi taloudellista voimaa veroparatiisien hävittämiseksi ja se voisi saattaa yksityiset pääomatulot jälleen verotuksen piiriin.

4. EU-lainsäädännön ulottaminen verotukseen

Veropolitiikan avulla taloudellista kehitystä voitaisiin ohjata demokraattisesti ilman, että puututtaisiin markkinoihin keskusjohtoisesti ja byrokraattisesti. Euroopan talous on niin suuressa määrin yhteenkietoutunut, että tällainen verotus olisi mahdollista toteuttaa ainoastaan koko Euroopan puitteissa. Tämä olisi myös ainoa keino lopettaa EU:n sisäinen kilpajuoksu alhaisimmasta yritysverotuksesta ja varakkaiden veronmaksajien värväämisestä.

5. Liikevaihtoveron periminen valuuttakaupassa (Tobin-tax) ja euroluotoista Euroopan ulkopuolisille pankeille

Kansantaloudellista vahinkoa, joka syntyy keinottelun avulla aikaansaaduista kurssiheilahduksista, voitaisiin vähentää huomattavasti amerikkalaisen talousasiantuntijan James Tobinin ehdottamalla valuuttakauppa- ja luottoverolla. Koska keinottelu yksittäisten valuuttojen välisillä korkoeroilla kannattaisi huonommin, Euroopan keskuspankki voisi itsenäisesti sopeuttaa korkotason Euroopan suhdannetilanteeseen eikä sen tarvitsisi seurata amerikkalaista tasoa. Valuuttavero tarjoaisi lisäksi kipeästi tarvittavan tulolähteen, jolla voitaisiin tukea niitä etelän maita, jotka eivät selviä mukana globaaleilla markkinoilla.

6. Sosiaaliset ja ekologiset vähimmäisstandardit maailmankaupassa

Kehitysmaiden hallitukset, jotka hyväksyvät lapsityön, häikäilemättömän ympäristön tuhoamisen ja nälkäpalkat sortamalla ammattiyhdistyksiä sekä hankkivat voittoja maailmanmarkkinoilla pienelle yläluokalle, syyllistyvät näin kansojensa ja luonnonvarojensa riistokäyttöön. Jos Maailmankauppajärjestö WTO asettaisi sanktiot sellaisille maille, joiden vallanpitäjät todistettavasti – YK:n viranomaisten vahvistuksella – loukkaavat demokraattisia ja taloudellisia perusoikeuksia, olisi ainakin etelän epädemokraattisten eliittien pakko harjoittaa kansaansa todella hyödyttävää kehityspolitiikkaa.

7. Euroopan laajuinen ekologinen verouudistus

Luonnonvarojen ja resurssien käytön verottaminen tukisi työvaltaisia aloja ja rajoittaisi ympäristölle tuhoisaa, yhä kauemmaksi suuntautuvan tavaraliikenteen kasvua. Ihmistyön arvo nousisi ja energiavaltaisen automaation kannattavuus vähenisi. Verotaakan uudelleenjakaminen tarjoaisi lisäksi mahdollisuuden rahoittaa hyvinvointivaltio myös muulla tavoin kuin palkansaajien tuloilla.

8. Euroopan ylellisyysveron käyttöönotto

Yritysten pääomatuloja ei voida rankaisematta verottaa ankarammin kuin maailmalla keskimäärin. Se johtaisi eurooppalaisten tuotteiden ja palvelujen hintojen nousuun ja investoijien siirtymiseen muualle. Jotta globalisaation voittajat saataisiin kuitenkin osallistumaan julkisten menojen rahoittamiseen, voitaisiin ylellisyystuotteille määrätä korotettu lisäarvonvero. Siis 30 prosentin vero kaikille tuotteille ja palveluille, joista rikkaat pitävät: oman tarpeen ylittävät kiinteistöhankinnat asuinpaikkakunnalla, ylellisyysautot, jahdit, yksityislentokoneet, kallisarvoiset korut, kosmeettinen kirurgia jne.

9. Euroopan ammattiliitot

Euroopan ammattiliittojen suurin laiminlyönti on se, että ne eivät ole vielä luoneet iskukykyistä EU-organisaatiota. Tämä on syy siihen, miksi Euroopassa ei ole toimivia yritysneuvostoja ja yritysten henkilöstöt eri maissa saadaan pelaamaan toisiaan vastaan. Mikäli työntekijöiden edustajat lopettaisivat hajanaisen toimintansa eri maissa, tehokkaasti organisoidun yrityslobbauksen ylivalta Brysselin lainsäädäntöön loppuisi ja EU voisi ryhtyä kehittämään sosiaalipolitiikkaansa.

10. Sääntelyn purkaminen ilman sosiaalista suojaverkkoa on lopetettava

Valtiollisten tiedonvälitys- ja energiantuotantomonopolien purkamisella sekä suojattujen markkinasektoreiden avaamisella kansainväliselle kilpailulle on tuhoisat vaikutukset työmarkkinoihin. Jos ei voida varmistaa, että syntyy ainakin likimain yhtä monta uutta työpaikkaa kuin liberalisointi vie mennessään, pitäisi tällaiset toimenpiteet lykätä sellaiseen ajankohtaan, jolloin työttömyys jälleen laskee.