FEODALISMI - Uuden ajan käsite, keskiajan ilmiö, maailmanhistorian kategoria.
kirj. Tapani Hietaniemi, Tero Karasjärvi, Ossi Kokkonen, Tuomas M.S.Lehtonen, Janne Malkki, Jouko Nurmiainen, Mikko Piippo, Matti Sadeniemi, VASTAPAINO 1997, 382 s.

Menneisyyden tajuaminen näyttää paljossa perustuvan joihinkin mielikuviin ajan kulusta. Nämä mielikuvat itsessään joutuvat harvoin tarkistuksen kohteeksi.

Kristinuskon tulo Rooman valtakunnan uskonnoksi ja tämän valtakunnan hajoaminen näyttävät mielikuvissani liittyvän toisiinsa. Länsi-Roomassa kristinusko näytti kehityskykynsä: vajaa puolituhattavuotta Jeesuksen jälkeen Jumalan kirkon päämies, Rooman paavi , paimensi jo mahtavia sotaherroja. Tämä paavillisen taikauskon aikakausi saapui iltaansa viimeistään joulupäivänä 800 Pietarinkirkossa . Tuolloin paavi Leo III julisti (voiteli!) Kaarle Suuren Rooman keisariksi. Kaarle otti arvonimen happamasti vastaan ; eihän ollut epäilystä siitä, kuka oikeastaan oli herra ja ylhäisyys.

Kaarle Suuren kuolemasta 814 oli vielä matkaa 900-1200 -luvuille sijoitettuun "täysfeodalismin" aikaan. Kaarle Suuren mahtavan imperiumin pössähdyt oli kuitenkin kaunis päätös eurooppalaiselle imperiumille ja alkunäytös sille rakenteelliselle muutokselle, jonka edessä Eurooppa oli.

Feodalismi-kirjan kerta toisensa perään esiin tuotu luokitus sijoittaa feodalismin tai kuten kirjan takana olleen ryhmän koonnut Hietaniemi lopuksi ehdottaa - "feodaalisen yhteiskunnan"- 900-1200 Pohjois-Ranskassa, Rein- ja Loire -jokien välimaastossa ta pahtuneeksi ilmiöksi. Keskeisesti oli kysymys keskitetyn kuningasvallan rappiosta ja osittaisesta romahtamisesta. Tämä mahdollistaa vallan siirtymisen ruhtinaille ja ritareille. Tämä hajautuminen tapahtuu usein läänityksen muodossa kuninkaan luovuttaessa vasallilleen hallinta- ja nautintaoikeuksilla silatun maa-alueen. Näillä maa-alueilla elää tietenkin keskiaikaisen Euroopan ylivoimainen enemmistö, onhan n. 90% väestöstä eri tavoin maanviljelystuotantoon sidottua. Jossain määrin vapaina riittävän kaukana olevan kuninkaan alaisuudessa ahertavat maalaiset joutuvat nyt aivan uudenlaisen intensiteetin omaavan paikallisvallan alaisuuteen, minkä seurauksena suuri osa vaipuu sadoiksi vuosiksi maaorjuutta muistuttavaan olotilaan.

Feodaalinen yhteiskunta oli myös uudenlaisen kirjoitettuihin sopimuksiin perustuvien suhteiden verkoston laajenemisen aikaa, kirjoitetun lain leviämisen ja tapaoikeuden vähenemisen aikaa, joka synnytti uudenlaista lojaalisuutta toisiaan kohtaan tuntevan a ateliston ja ritarit sekä toisaalta liiallisesta sapelinkalistelusta kauhistuneet "Jumalan rauha" -liikkeet, kirkon piiristä enemmän tai vähemmän itsenäistyneet ryhmät ja veljeskunnat, jotka vähitellen muodostivat perustaa uudenlaiselle maailmaan suuntaut uvalla tutkimukselle, mikä johtikin lopulta yllättäen kaikista teologisista rasitteista vapaaseen luonnontieteeseen (varsinaisen "Suuren Kirjan" eli luonnon tutkimukseen).

Myös hiljalleen vahvistuvissa kaupungeissa tapahtui feodaalisen yhteiskunnan aikakautena uudentyyppistä ryhmänmuodostusta, joka oli ylemmistä herroista vapaata. Erilaiset ammattikuntalaitokset, killat ja klubit alkoivat synnyttää vahvoja versoja feodalism in jälkeiseen moderniin maailmaan. Kaupunkien kasvu oli yhteydessä maanviljelystekniikoiden parantumisen seurauksena kasvaneisiin ylijäämiin. Tietenkin nämä ylijäämät myös ylipäänsä mahdollistivat uusien pikkuherrojen elämän ja elannon, mutta samalla vara uden vähittäinen lisääntyminen mahdollistaa myös maanviljelyksestä vapaan kansanosan kasvun, mikä on elintärkeää modernin valtion synnylle. Kaupan kasvu kaupungeissa pääsi vähitellen liikkeelle, kun ikiaikaisista ylellisyystavaraoiden (mausteet, hajuvede t, korut.) keveästä kaupasta päästiin enenevästi raskaampien kulutushyödykkeiden (ruoka, vaatteet, huonekalut) kauppaan, mikä edelleen joudutti parempien liikenneyhteyksien luomista.

Feodaaliseen aikaan kiinteästi kuulunut ritarilaitos syntyi kuninkaalle läänitystä vastaan annetulle ratsupalvelukselle. Feodaaliajan ritarilaitos muistuttaa kirjan mukaan kohtuullisessa määrin yleistä romanttista käsitystä kiiltävissä haarniskoissaan ris tikilven suojissa taistelevista sotureista. Vaikkakin paavin valta oli ratkaisevasti heikentynyt jo Kaarle Suuren aikana, oli ns. kristillisillä hyveillä oma pieni osuutensa ritareiden hillitsijänä. Toisaalta voidaan kirjankin valossa spekuloida kristinus kon elementtien merkitystä erityisesti Euroopassa tapahtuneen sukuvallan vähenemisen taustalla. Ritareiden - noiden yhden miehen panssarivaunujen - sotilaallinen merkitys väheni yhtä jalkaa uusien alueellisten kansallisvaltioiden vahvistuessa. Ja mikäs ol i vahvistuessa, kun sotatekniikka oli saanut uuden käänteen ruudilla toimivien tuliaseiden muodossa. Ehkä ruudin myyttinen tuominen oli viimeinen vierasperäinen laina europpalaisten arsenaaliin, jonka jälkeen heidän itseriittoisuutensa ei kaivannut enää m itään, ja tie oli auki maailman valloittamiseen.

Kirjassa tehdään myös perusteellista selkoa niistä ilmeisistä yhdistävistä tekijöistä, jotka mahdollistavat myös joidenkin Euroopan ulkopuolisten historianjaksojen sijoittamisen feodaalisen yhteiskunnan tunnusmerkkien alle. Näin esimerkiksi Japanin ensim mäinen shogun Minamoto no Yoritomo perustaessaan v.1192 Kamakuran kalastajakylässä hallintokeskuksensa aloitti samalla sotureiden ylivallan ajan Japanissa ja jossain määrin synnytti samankaltaista hallintojärjestelmää, kuin Euroopassa tapahtui feodaalisen a aikana (n.900-1200).

Ensi lukemalta pidin erityisesti Tuomas M.S.Lehtosen tekstistä "Oppi kolmesta Ordosta - feodaaliyhteiskunta ja säätyideologia". Nämä kolme ordoa, joista opetetaan, ovat ensinnä ne, jotka rukoilevat (oratores), toisekseen ne, jotka taistelevat (bellatores) ja kolmanneksi - last but not least - ne jotka tekevät ruumiillista työtä! (laboratores). Tämä kätevä kolmijako onkin elänyt sitkeästi omaa elämäänsä halki vuosisatojen ja Tuomas Lehtosta mukaellen tämä "ancien regimen" säätyideologia oli keskeinen osa s itä, mitä vastaan Ranskan vallankumous lopulta nousi ja jonka mailleenmeno (?) mahdollisti demokraatisen yhteiskunnan synnyn. Ehkä Lehtosen tekstissä on hieman enemmän vauhtia ja kepeyttä kuin monissa muissa hienokseltaan raskaahkoissa teksteissä.

Suomalaista historiankirjoitusta ja feodalismia valottavat Jouko Nurmiainen ja Mikko Piippo. Historiatekstien helmiä etsiville tarjotaan kirjassa suomalaisen Väinö Voionmaan 1917 julkaistu teksti "Läänivallan aikakausi", jossa Voionmaa nykykatsomuksen val ossa aivan modernisti valaisee samaa teemaa, jota Feodalismi-kirja itsekin ansiokkaasti tekee. Voionmaan ohella esiin nostetaan tässä yhteydessä Eino Jutikkala, suomalaisen historiankirjoituksen elävä tervaskanto, sekä Matti Viikari (1943-1994), kirjoitta jaryhmän koonneen Tapani Hietaniemen innoittaja ja nuorena kuollut vasemmistoradikaali historiantutkija ja feodalismin merkityksen uudelleen esiin nostaja. Viikari, kuten osaltaan Hietaniemikin, ovat myös oiva muistutus siitä kestävästä aineksesta, jota 60- ja 70-lukujen radikaalit saivat ja saavat aikaan.

Kirjan uupumattomat yritykset yhä uudelleen valottaa sitä mitä pohjoisessa keskieuroopassa tapahtui vuosien 900-1200 välisenä aikana - ja minkälaisia rinnakkaisilmiöitä muualla oli havaittavissa - johdattaa lukijan viipyilemättä seuraamaan vierestä tuo n kuuluisan keskiajan lopunajan murrosta ja sen herrojen ja alamaisten elämää laajasti. Jos jokin kulmaus jää hämärään, niin naisia ei Feodalismi-kirjan yhteiskunnassa juurikaan näy. Mutta aikansa kutakin ajallaan.

Eurooppa ‘epäonnistui’ uuden stabiloivan imperiumin kehittämisessä ja synnytti sen sijaan epästabiilin valtiojärjestelmän. Sen sisällä maailmantaloudessa toimiva porvaristo saavutti maailmanhistoriassa ennen näkemättömän itsenäisyyden valtiollisiin rakent eisiin nähden. And the rest is history." Näin mahtavasti toteaa Tapani Hietaniemi päätösartikkelissaan "Maailmanhistoria - jäähyväiset feodalismille". Mitä tämä loppu sitten tarkemmin on - sitä jäämme jännittyneinä odottamaan, kun jatkoa seuraa.

Feodalismi -kirjan luettuaan voi havaita uusien mielikuvien syntyneen ohjailemaan historian tajuamista. Mitä kirja sitten antaa oman aikamme probleemien ratkaisuun? Tämän ajan tajuaminen on aivan omituisen sumeaa. Keskiajan jälkeen Euroopassa liikkeellelä htenyt kansallisvaltioiden aikakausi on murtumassa. Mitä on tunkeutumassa esiin?

En voi väittää kysymysten rauenneen, mutta Feodalismi-kirjaan perehtyminen saattaa urakkaan ryhtyvän kosketukseen eurooppalaista erityislaatua syvällisesti tutkineiden kanssa. Feodaalista murroskautta sitkeästi yhä uudelleen valottaen kirjan tekijät loiht ivat eteemme historiallisen alueen, jota tarkkailemalla saatamme hämärästi aavistaa jotain myös siitä, mitä nyt tapahtuu.

Juha Olavinen

s. 1952.; VTK, kuvantekijä, historian harrastaja

VIHREÄN SIVISTYSLIITON JULKAISUJA